KORONATIEDOTE 30.3.2021

Koronapandemia on alueellamme kiihtymisvaiheessa. Rajoitukset jatkuvat näillä näkymin 25.4. saakka. Jumalanpalvelukset ovat edelleen kuunneltavina verkon kautta. Ne toteutetaan ilman paikan päällä olevaa seurakuntaa. Linkki löytyy seurakunnan kotisivuilta. Ehtoollishetkiä kuitenkin pyritään järjestämään sunnuntaisin päiväsaikaan. Niihin on ennakkoilmoittautuminen ja niihin voi osallistua 24 henkilöä kerrallaan, siten että kussakin kirkon ristissä eli sakarassa on kuusi henkeä. 

Kirkolliset toimitukset, kuten kasteet ja vihkimiset, pyritään edelleen järjestämään ensisijaisesti seurakunnan väljissä tiloissa. Niissä voi olla samanaikaisesti paikalla noin 10 osanottajaa ja lisäksi suntio, kanttori ja pappi. Poikkeuksen tekee hautaan siunaaminen, jossa voi olla hieman enemmän osanottajia, jos kahden metrin turvavälejä ja muita turvaohjeita kyetään noudattamaan. Tämä pätee myös seurakunnan tiloissa pidettävään muistotilaisuuteen. Tilaisuuden tulee kuitenkin olla pienimuotoinen. Sekä osanottajat että työntekijät käyttävät maskia ja huolehtivat käsihygieniasta.

Päiväkerhot ja perhekerho toimivat edelleen, mutta siten että paikalla voi olla yhteensä vain 10 henkilöä, joista kaksi on ohjaajaa. Sekä päiväkerhoon että perhekerhoihin on ilmoittautuminen. Aikuisten tulee pitää maskia, myös vanhempien, jotka tuovat lastansa kerhoon. Maskeja on saatavilla seurakunnan tiloissa.

Kirkkokuoro ja lapsikuoro ovat tauolla. Toiminta jatkuu, kun se on turvallista.

Kirkkoherranvirastoon ja taloustoimistoon voi ottaa yhteyttä ainoastaan puhelimitse tai sähköpostilla.

Osallistumista toimituksiin on vältettävä, mikäli on vähäisiäkään flunssa- tai hengitystieoireita. Riskiryhmiin kuuluvien toivotaan käyttävän omaa harkintaa. Vastuu osallistumisesta ja ohjeitten noudattamisesta on jokaisella osallistujalla myös itsellään.

Ajantasainen tieto seurakunnan toiminnasta ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan kotisivuilla.

 

KORONATIEDOTE 28.1.2021

Toimimme 1.12.2020 annetun tiedotteen mukaisesti 28.2.2021 saakka, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ja Oulun hiippakunnan tuomikapitulin määräyksiä ja ohjeita noudattaen.

KORONATIEDOTE 15.1.2021

Toimimme 1.12.2020 annetun tiedotteen mukaisesti 1.2.2021 saakka, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ja Oulun hiippakunnan tuomikapitulin määräyksiä ja ohjeita noudattaen.

KORONATIEDOTE 17.12.2020

Toimimme edellisen tiedotteen mukaisesti 18.1.2021 saakka, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ja Oulun hiippakunnan tuomikapitulin määräyksiä ja ohjeita noudattaen.

KORONATIEDOTE 1.12.2020

Koronapandemia on alueellamme edennyt leviämisvaiheeseen. Sen vuoksi olemme joutuneet perumaan monta eri tilaisuutta ja jumalanpalvelukset on siirretty verkon kautta kuunneltaviksi. Ne toteutetaan ilman paikan päällä olevaa seurakuntaa. Linkki löytyy seurakunnan kotisivuilta.

Kirkolliset toimitukset, kuten kasteet ja vihkimiset, pyritään järjestämään ensisijaisesti seurakunnan tiloissa. Niissä voi olla samanaikaisesti paikalla 10 osanottajaa ja lisäksi suntio, kanttori ja pappi. Poikkeuksen tekee hautaan siunaaminen, jossa voi olla hieman enemmän osanottajia, jos kahden metrin turvavälejä ja muita turvaohjeita kyetään noudattamaan. Tämä pätee myös seurakunnan tiloissa pidettävään muistotilaisuuteen. Tilaisuuden tulee kuitenkin olla pienimuotoinen. Sekä osanottajat että työntekijät käyttävät maskia.

Päiväkerhot ja perhekerho toimivat edelleen, mutta siten että paikalla voi olla yhteensä vain 10 henkilöä, joista kaksi on ohjaajaa. Sekä päiväkerhoon että perhekerhoon on ilmoittautuminen. Aikuisten tulee pitää maskia, myös vanhempien, jotka tuovat lastansa kerhoon. Maskeja on saatavilla seurakunnan tiloissa.

Kirkkokuoro ja lapsikuoro ovat tauolla. Toiminta jatkuu, kun se on turvallista.

Kirkkoherranvirastoon ja taloustoimistoon voi ottaa yhteyttä ainoastaan puhelimitse tai sähköpostilla.

Osallistumista toimituksiin on vältettävä, mikäli on vähäisiäkään flunssa- tai hengitystieoireita. Riskiryhmiin kuuluvien toivotaan käyttävän omaa harkintaa. Vastuu osallistumisesta ja ohjeitten noudattamisesta on jokaisella osallistujalla myös itsellään.

Ajantasainen tieto seurakunnan toiminnasta ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan kotisivuilla.

 

Uutislistaukseen

Urkusatu YouTube-kanavalla 24.3.

18.3.2021 13.02

Oulaisten kirkossa esitetään viikolla 13 urkusatu. Se liittyy rasismin vastaiseen viikkoon. Satua on kutsuttu katsomaan Oulaisten 2.-3-luokkien oppilaat. Satu esitetään yhdelle luokalle kerrallaan. Keskiviikkona 24.3. klo: 17.00 urkusatu striimataan Oulaisten seurakunnan YouTube-kanavalle. Lähetyksen voi katsoa myös jälkikäteen kahden viikon ajan.

Urkusadun nimi on Mio, Adisa ja kuiskaajakuusi, ja sen on kirjoittanut oulaistelaislähtöinen Anna Virtanen. Musiikista vastaa Oulaisten vs. kanttori Anna-Maria Togbenou. Satua toteuttamassa on myös muita seurakunnan työntekijöitä, ja se näytellään nukketeatterina. Satu kertoo ennakkoluuloista ja niiden voittamisesta.

Oulaisten seurakunta haluaa tällä tavalla olla tukemassa rasismin vastaista työtä. ”Kukaan ei synny vihaamaan toista ihonvärin, taustan tai uskonnon takia. Ihmiset voivat oppia vihaamaan, ja jos he voivat oppia vihaamaan, heidät voi opettaa rakastamaan, sillä rakkaus täyttää sydämen luonnollisemmin kuin sen vastakohta”, sanoi Etelä-Afrikan presidentti Nelson Mandela. Haluamme olla mukana opettamassa ihmisiä vihaamisen sijata rakastamaan.